Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tolin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tolin. Näytä kaikki tekstit

3.11.2013

Maaliskuu 2000 Bar Sodassa



Millennium-tyylit! Nyt-liite kaivoi arkistoistaan kuvia Bar Sodasta, kun baarin nimen kirjoitusasu lehdessä aiemmin julkaistussa kolumnissa vaati oikaisua - täällä päässä arkistoista kaivettiin siis tietysti Soda-flaijeri. Keväällä 2000 mestalla oli elinaikaa jäljellä vielä reilut pari vuotta; vuoden 2003 alusta tiloissa avasi suomipop-paikka SF-baari (kontrastia pureskeltiin City-lehdessä ainakin puoli-ironisen kolumnin verran), ja SF-baarin jälkeen vielä aika moni muu yrittäjä (tästäkin juttua Cityssä). Harvaa baaria/klubia kyllä muistellaan näin pitkään ja hartaasti, jotain oli siis väkisinkin tehty oikein!

9.8.2012

URB02


URBia kymmenen vuoden takaa. Silloin Helsinki tämän kaltaisine tapahtumineen ja muutenkin elävine kaupunkikulttuureineen veti tiukasti puoleensa saman kevään ylioppilasta Hyvinkäältä, paikasta, joka ei tuolloin enää tuntunut riittävän elämänpiiriksi nuorelle naiselle. Pääkaupungissa tuli vierailtua ahkerasti ja flaboja tarttui mukaan aina, kun kiinnostavan näköisiä osui kohdalle. Kai se oli osaltaan yritys lievittää Helsinki-kaipuuta reissujen välillä. Ehkä kuitenkin tärkeämpää oli (yrittää) pysyä jotenkin kartalla siitä, mitä tuossa tulevaisuuden kotikaupungissa tapahtui; ettei vaan mikään tärkeä keikka tai muu häppeningi menisi sivu suun. Ja jotkut flabat olivat vaan yksinkertaisesti niin hienoja, että ne oli pakko napata messiin. Muistorikkaimmat, siisteimmät ja törkeimmät flabat ovat tallessa edelleen, tietty Adidaksen sinisessä kenkälaatikossa ;)

Se minusta.

URB02:n ohjelmakattaukseen sisältyi mm. seuraava pläjäys musaa ja tanssia:
to 1.8. d'Maestre, Individual, Roope K & Jani Tolin
Flow-Mo 
Ninde, Lisa & Jasmine 
Wartecs  
Kiasma-teatteri, klo 19